Saimme pentuhaasteen pentumaista-blogista, joka menee jotakuinkin näin:
1. Laita kuvia koiran pentuajasta
2. Kerro minkälainen koira oli suloisena pentuna, mitä hassuja tapoja sillä oli?
3. Haasta kolme koirablogia!
Ketkuli on vielä pentuvaiheessa, mutta kyllä siitäkin pitää joku kuva laittaa! :-)
Ensimmäinen kuva Ketkusta meillä. Silloin niin rauhallinen ja kiltti pikkuhauvelivauveli, nykyään paljonpaljon rohkeampi ja äänekkäämpi! Tuo lelu näyttää kuvassa niin isolta :-D, tässä vertailun vuoksi.. Hauskoja Pahoja tapoja Ketkulla on ollut sohvalle hyppiminen, tavaroiden kuljettaminen pihasta ties minne pensaiden alle piiloon ja sanomalehtien silppuaminen. Tälle termiitille ei tule ikinä tylsää, se kyllä keksii itselleen ei aina niin järkevääkään tekemistä..
Vinskuli jotain päälle kahden kuukauden iässä. Koska pentuajasta on kolme vuotta aikaa, ei muistissa ole suuria määriä pikkuVinskin pentumaisia tapoja. Mutta sen muistan, että se oli helppo pentu, rauhallinen ja tottelevainen. Ja ei yhtä äänekäs kuin tuo Ketku. V söi nojatuolin jalkaa ja silppusi myös useiden pentujen tapaan pissapapereitaan. Hauskoja tapoja ei tule mieleen.. :-D
Kyllä Mötköstäkin pitää vauvakuva julkaista! Mutta jos ja kun pitäisi kertoa sen hauskoista tavoista pikkuisena, ei tulekaan mitään mieleen :-D Se vain oli ja söi, siinä tiivistettynä Mötkön vauva-aika.
Seitsemän koetta takana sisältäen mm. derivaattafunktioiden erotusosamääriä ja ruuansulauselimistöä. Ei voi muuta sanoa kuin huhhuh ja vastata marraskuiseen viiksihaasteeseen! Ideana on siis ottaa kuva koirasi (kyllä, Mötkö on tarpeeksi koira) viiksistä ja julkaista se blogissasi. Haastan kaikki ketkä tätä juuri nyt lukevat, eikun viiksikuvia ottamaan! :-)
Ps. Meidät löytää nyt myös Facebookista, likelike!
Hukkareissuja -blogi tökkäsi meitä haasteella ja pitkästä aikaa kun tämmönen tuli, niin tottakai siihen pitää vastata! Sitten saatiin vielä kaksi samanlaista haastetta lisää, joten kaikki ovat tässä samassa. Haasteen säännöt:
-Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi 11 uutta kysymystä
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät
1. Mitä ominaisuuksia arvostat koirassa eniten? Monipuolisuutta ja oppivaista luonnetta. Vaikka se käy isäni kanssa hirvimetsällä ja onkin "virallisesti" metsästyskoira, on siitä myös agilityy, tokoon, vetoon, näyttelyihin, mätsäreihin ja moneen muuhun :-) 2. Oman koirasi(/koiriesi) parhaat piirteet? Edellämainitut monipuolisuus sekä oppivainen luonne. Näiden lisäksi olen todella iloinen Vinskin kauniista ja rodunomaisesta ulkonäöstä, joka on saanutkin erinomaisen arvosanan lähes kaikilta sitä arvostelluilta tuomareilta.
3. Entä haasteellisimmat? En keksi mitään todella haastavaa piirrettä. Toisaalta metsästysvietti mutta toisaalta taas sen takia V meille alunperin hommattiinkin. Vinski on koirana todella helppo, en voi sanoa mitään haastavaa piirrettä. 4. Mitkä ovat parhaat ominaisuutesi koiranomistajana?
Vaikea! Ehkä ihan kehittynyt koiran koulutus- ja lukutaito?
5. Entä mitkä heikoimmat?
Välillä tuleee sellainen "joo ihan sama ei yritetä enää ikinä mitään"-fiilis ja on niin turhautunut kun joku asia ei toimikaan. Eli yleensä olen kärsivällinen mutta pinna tulee välillä täyteen :-)
6. Millaisia tavoitteita sinulla on koirasi kanssa? (Tavoitteet voivat olla kisatavoitteita tai vaikka arjessa pärjäämiseen liittyviä juttuja!)
Muotovalioksi tuleminen. Periaatteessa se ei ole enää minusta kiinni, olen ollut Vinskin kanssa kehässä joka näyttelyssämme ja saanut sertit kasaan. Eli V menee isäni kanssa joko hirvi- tai karhukokeeseen jossain tulevaisuudessa, jotta haukku on sitten FI MVA. Muina tavoitteina tokoliikkeiden parempi osaaminen sekä vetojutuissa voitaisiin myös kehittyä.
7. Minkärotuisen koiran haluaisit seuraavaksi ja miksi juuri sen?
Tällä hetkellä kiinnostaisi ottaa Vinskin kaveriksi (ja itselle harrastuskoiraksi) joko lapinporokoira tai showlinjainen husky. Nämä siksi, että koiran pitäisi pystyä asumaan ulkotarhassa koko ajan. Toisaalta taas olen haaveillut aina "kunnon" harrastuskoirasta, jolla riittää virtaa ja nopeutta lajiin kuin lajiin. Bordercolliesta olen haaveillut pienestä asti ja joskus vielä olen onnelinen agilitykoiran omistaja :-)
8. Suosikkirotusi a) ulkonäön b) luonteen c) käyttötarkoituksen perusteella? a.showlinjainen husky on todella kaunis, australianpaimenkoirasta tyksin myös. Ja oikeastaan monesta muustakin :-D b. Bordercollie älykkään ja todella miellyttämishaluisen luonteen takia. c. Bortsun lisäksi belgianpaimenkoirat. 9. Jos itse olisit koira, minkärotuinen olisit? Perustele pliis!
Vaikea keksiä mitään tiettyä, riippuisi toki millaisessa kodissa asuisi. Olisin vaikkapa Vinski!
10. Miten päädyit pitämään koirablogia? Kaverin ehdotuksesta. Aloitettuani innostusta tuli lisää ja halusin panostaa enemmän ulkoasuun, kuviin sekä tottakai sisältöön.
11. Millainen on hyvä (koira)blogi? Ulkoasun pitää olla selkeä ja kuvien mahdollisimman hyvälaatuisia. Teksteihin täytyy panostaa ja niissä olisi hyvä olla jotain sisältöäkin. Silmää miellyttävät suuret kuvat, mutta jos kuvat ovat tekstin leveyttä pienempiä, niiden pitää olla hyvin sommiteltu. Seuraavat 11 kysymystä saimme TassuMaailma-blogista. 1. Mikä tekee sinut iloiseksi?
Onnistumiset vaikkapa mätsäreissä mutta muuten kuin koirailumielessä niin ystävät, liikunta, valokuvaus, shoppailu, musiikki... monet asiat!
2. Oletko ikinä haaveillut noutajasta?
Rehellisesti sanoen en ole.
3. Mikä on lempivärisi?
Vaihtelee vähänväliä, mutta tällä hetkellä tyksin sinisesta ja vihreästä.
4. Lempikissaeläimesi? Kissa?
5. Mitä teit eilen?
Olin flunssaisena mökillä viettämässä venetsialaisia.
6. Mitä mieltä olet ahtaasta ympäristöstä(esim. New York)?
En haluaisi asustella niin keskellä autojen ja ihmisten vilskettä, mutta esim. Helsingin keskustan vieressä olisi ihan mukava asua :-)
7. Entä maatilasta?
Olen enemmän kaupunki-ihminen, aivan keskellä ei mitään en pystyisi asumaan.
8. Jos rupeisit kasvattajaksi, mitä rotua kasvattaisit? Perustele.
Ei mitään hajua. Ehkä jotain paimen- tai palveluskoirarotua.
9. Talvi vai kesä?
KESÄ!
10. Sade vai helle?
Helle.
11. Tykkäätkö hiihtämisestä?
Tuikun ja Vinskin kanssa kokeiltu koirahiihto oli tosi kivaa! Vaikka periaatteessa siinä vain yritettiin pysyä tasapainossa eikä hiihdetty, hauskaa tekemistä se oli :-D
Kolmas ja viimeinen haaste tulee tässä, kiitos Marin blogi
1. Mitkä ovat koirasi ja sinun lajisi, millä perusteella olette alkaneet niitä harrastamamaan?
Kotiagility, toko, jäljestys, veto ja näyttelyt. Olemme alkaneet harrastaa koska niin omistaja kuin koirakin niistä nauttii. 2. 5 ihaninta koirarotua, jokaiseen perustelu.
Tämän jätän väliin, ensimmäisen haasteen 8. kysymys suurinpiirtein vastaa tähän.
3. 3 koiraasi eniten kuvaavaa adjektiivia?
Kiltti, oppivainen ja ovela. 4. Miten koirasi tuli sinulle?
Vinski tuli isälleni metsästyskoiraksi. 5. Koira harrastuksen mukaan vai harrastus koiran mukaan?
Harrastus koiran mukaan (?) 6. Onko sinulla mitään ns. "ylijalostettuja" rotuja vastaan? (esim buldogit, mäyräkoira, basset hound ym)
Ei suoranaisesti vastaan, mutta näiden rotujen jalostajien pitäisi miettiä rodun terveyttä ja hyvinvointia sekä alkaa jalostamaan rodusta terveempää. 7. 2 temppua jotka koirasi osaa parhaiten?
"passaa" ja "kieri"
8. Pelkäätkö pimeällä mennä koiran kanssa ulos?
En. 9. Rakkain harrastus koirasi kanssa?
Kotiagility ja toko. 10. Mikä sinua eniten ärsyttää muissa koiraharrastajissa?
Ei mikään? 11. Monta koiraa on sopiva määrä yhdelle ihmiselle?
Riippuu koirien koosta, viiden pikkukoiran lauma tai kolmen ison alkaa olla maksimi.
Haastan kaikki ketkä eivät ole tätä haastetta vielä saaneet! Tämän postauksen tekemiseen meni niin paljon aikaa, että nyt ei enää millään keksi uutta 11 kysymystä. Te, jotka otatte haasteen vastaan, valitkaa joku näistä kolmesta 11 kysymyksen ryppäästä :-)
1. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen
2. Haastetun pitää keksiä uudet 11 kysymystä ja haastaa 5 bloggaajaa
3. Et voi lähettää haastetta sille, keneltä sen sait!
1. Mitä harrastat koirasi kanssa?
"Virallisesti" näyttelyitä sekä tottakai metsästys. Mutta sitten on suuri määrä kaikenlaista omaa säätöä piha-agilitysta mätsäreihin. Temppuja osataan kans paljon!
2. Mikä on parasta koirassasi?
Ulkonäkö! No ei vaan :) Tykkään Veen niin sosiaalisesta ja älykkäästä luonteesta. Metsästyskoiria pidetään varmaan tosi epäsosiaalisina räykyttäjinä, mutta Vinski on ainakin kaikkea muuta :3 . Se monipuolisuus, kun aina se on valmiina kokeilemaan uutta ja tekee mitä vain että saa ruokaa.
3. Mistä koirasi erityisesti pitää?
Toisten koirien (varsinkin pienten) rölläämisestä(=ärsyttämisestä) ja vapaana juoksemisesta. Koirakaverit on rakkaita ja toki myös ihmiset.
4. Koirasi heikkoudet?
Sanoisin, että kun ei voi pitää irti. Joo niinhän sen pitää mennäkin, kun kyseessä on metsästyskoira mutta olisi ihan eri tehdä lenkkejä vapaana kuin flexissä. Myös satunnainen rähjääminen isoille koirille ja ihmisiä vasten hyppiminen :s
5. Miten koirasi suhtautuu muihin ihmisiin?
Erittäin innokkaasti ja avoimesti oli sitten kyseessä vaikka ihan ventovieras ihminen. Välillä ärsyttää kun tuo karvakuono hyppii ihmisiä vasten, mutta aika harvoin onneksi :). Minuun suhtautuu ihan nöyrästi, tottunut siihen että vaadin siltä muutakin kuin jalannostoa tienvarressa. (Kuvassa Vinski haluaa leikkiä tuomarin kanssa...)
6. Entä muihin koiriin?
Kaverit on kivoja! Tulee yleensä toimeen vähän kaikenkokoisten kanssa, mutta pienimmät kiinnostaa eniten. Ja niinkuin jo mainitsin, välillä rähisee isoille koirille lenkillä. Laikoista sanotaankin, että ne ovat arvonsa tuntemia ja harvoin aloittaa tappelua.
7. Koirasi lempi henkilö?
Varmaankin minä tai iskä :) Iskä on varmaan kivempi kun ei vaadi mitään eikä komenna niin paljon kuin minä :D. Ja metsästysreissuilla aina iskän kanssa, joten se on varmaan lemppari.
8. Koirasi lempi herkku?
Meetvursti.
9. Miten koirasi käyttäytyy hihnassa?
Nykyään ihan semihyvin! Jos tulee koiria vastaan se joko menee ihan toisessa reunassa ja katsoo tottakai tarkasti toisella puolella menijää tai sitten jos se pääsee liian lähelle niin voi murahtaa. Vetämistä ei ole juuri lainkaan.
10. Ostatko koirallesi paljon 'krääsää'? Jos ostat, mitä yleensä?
Voin ylpeänä todeta, että en osta. Joskus on mielessä käväissyt, että vois ostaa jonkun söpön huivin kaulaan, mutta vielä ei semmosta ole.
11. Mitä aiot puuhailla koirasi kanssa kesällä 2013?
Mennään pitkiä lenkkejä, uidaan, käydään mätsäreissä, kuvaillaan, reenaillaan ja opitaan jotain uutta.
Haastan näillä kysymyksillä:
1. Mitä harrastatte? Kisaatteko jossain lajissa?
2. Millaista olisi ilman koiraa?
3. Miten koirasi suhtautuu muihin koiriin ja ihmisiin?
"Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.
1. Miksi valitsit juuri tuon lajin edustajan lemmikiksesi?
Jos kysymys tarkoittaa, että miksi koira niin iskä halusi metsästyskoiran niin sitä kautta.
2. Haluaisitko muuttaa lemmikkisi väriä/kuviointia?
Oikeastaan en, tuo on hyvä :3 3. Mikäli treenaatte jotain lajia yms. mikä on heikoin osa-alueenne/liikkeenne?
Metsästyksessä varmaan heikoin liian lyhyt valimatka ohjaajaan. Mutta sitä tulee
varmasti lisää iän ja kokemuksen mukana. Näyttelypuolella seisomisessa Vee ei viitsi pitää häntää kauaa kunnolla pystyssä. 4. Jos voisit ottaa aivan minkä eläimen haluat ilman mitään rajoituksia, minkälaisen asukin ottaisit?
Helppo! Koiran.
5. Haluaisitko harrastaa lemmikkisi kanssa jotain lajia, joka ei syystä tai toisesta onnistu?
Voi kyllä! Ilman tuota metsästysviettiä/harrastusta agility olisi kiva laji :)
6. Minkälaisia blogeja/blogipostauksia luet mieluiten?
No vähän kaikennäkösiä. Koirablogeissa ihan näyttely- ja muitakin harrastusjuttuja. Videot ovat aina plussaa!
7. Onko lemmikilläsi jotain erityistä tapaa, joka saa sinut aina hymyilemään?
Ei mitään tapaa tule mieleen, mutta ihan varmasti joka päivä jokin Veen ilme tai ele :3
8. Minkälaista lemmikkiä et ikinä ottaisi?
En mitään matelijaa, lintua, ötökkää enkä kaloja.
9. Jos sinulle tarjoittaisiin jonkun lajin luovutusikäistä pentua/poikasta, joka lopetettaisiin muuten viikon sisällä, olisitko valmis antamaan pienelle kodin? No riippuu ihan lajista, jos joku torakanpoikanen on vailla kotia, niin voivoi. Ehkä koiran, riippuisi ihan rodusta ja tilanteesta.
Stalkkailin eri blogeja ja löysin kivan haasteen, jonka sai kopsata omaan blogiin ja pakkohan se oli siitä ottaa!
1. Paras hetki koirallisessa elämässäsi?
Varmaan se kun Vee saapui :)
2. Kuvaile koiraasi yhdellä sanalla ja lisää kuva, joka ilmentää tätä ominaisuutta koirassasi.
Vaikea. Itsepäinen/ovela. Kuvassa Vee karkaamassa, jos se päättää mennä se menee.
4. Minkä rotuinen on seuraava koirasi? Ei ainakaan länsisiperianlaika tai mikään muukaan metsästyskoira. Ihan pienestä pitäen ollut haaveena harrastuskoira, rotua en viä tiiä :)
5. Ärsyttävin piirre koirassasi? Saatanan peniikka Vinski! Just toi itsepäisyys, koskaan ei voi luottaa että kun päästää hihnan maahan niin pysyykö se paikallaan vai juokseeko naapuriin.
7. Jos sinulla ei olisi koiraa, mihin käyttäisit kaiken sen ajan, jonka nyt käytät koiraasi? No tota :D Varmaanpanostaisin koulujuttuihin pikkusen enemmän ja tottakai olisin frendien kans (: 8. Jos koirasi olisi ihminen...
:D Vee ois nyt joku parikymppinen poikamies. Tykkäis käydä baarissa ja heittää huonoo läppää. 9. Kolme koirarotua, joita et koskaan edes harkitsisi ottavasi. Miksi?
En mitään bulldoggia, vinttikoiraa tai kiinanpalatsikoiraa. Joko ulkonäkö ei miellytä tai käyttöominaisuudet ei oo mitä pitäs.
10. Mikä on tarina koirasi nimen takana?
Niinkin erityinen kuin virallisesta nimestä keksittiin :D
11. Koirasi tärkein ihminen, jos sinua ei lasketa?
Kiitti haasteesta, Anna! Haasteen ideana on, että haasteen saajan pitää vastata viiteen kysymykseen, jotka haastaja on keksinyt. Haaste pitää lähettää viidelle eteenpäin ja keksiä uudet viisi kysymystä.
1. Mitä “ei niin fiksuja” tapoja koirallasi on tai onko se tehnyt muuten vaan jotain vähän vähäjärkistä? Ensimmäisenä mieleen tulee toisten koirien pissan nuoleminen maasta. Kuulostaa ehkä ihan normaalilta koirilla, mutta mielestäni ei mitään fiksua! 2. Onko koiraharrastus vienyt sinua ulkomaille? Minne tai minne haluaisit sen varjolla vielä mennä? Ei ole (vielä). Joskus vielä näyttelyyn mennään johonkin naapurimaahan. Jossain cruftissa olisi kiva olla yleisönä :D 3. Mikä on mieleenpainuvin muistosi koiraharrastuksen parissa? Varmaan se kun haettiin Vee. Ensimmäinen koira ja kaikki oli uutta. Matka tuntui loputtomalta, mutta kyllä kannatti istua autossa kun sai pienen ja lämpöisen pötkön syliin. 4. Onko sinulla jokin koiriin liittyvä tarvike mitä ilman ei voisi elää? Ei tule mitään erityisen tärkeää, mutta Vinskin haukunestopanta ! :D Varmaan maailman paras keksintö.
5. Mitä koiriin liittyvää ohjelmaa on kalenteriin varattuna ensi kuulle? Tässä kuussa mätsäri tai pari. Ensi kuussa varmaan myös mätsärissa pyörähdetään.