25.7.2014

Aurinkoo



Huh hellettä! Blogi on viettänyt vähän niinkuin kesälomaa, mutta eiköhän se taas tästä kun alkaa arkirytmi. Kaksi viikkoa ja loma on ohi, vaikea uskoa. Ketku alkoi noin pari viikkoa sitten varistaa pohjavillaa oikein kunnolla, häntäpäässä on vielä paksujakin kohtia mutta muuten se on todella karvaton otus. En muistanutkaan, että K on oikeasti noin nigga ilman pohjavillaa, kaippa tuohon tottuu.

Pikkuinen karkausepisodi sattui pari viikkoa sitten. Silloin tarhan ovi oli vain pari hakasella kiinni ja kun V hyppäsi sitä vasten niin taivas aukeni: nyt oli loistava tilaisuus lähteä seikkailuretkelle! Ja tottakai tuo toinenkin tarhassa ollut sankari lähti messiin. Pikku road trip kesti noin kaksi ja puoli tuntia, Ketku tuli melkein itse kotiin ja Vinskin toi sitten puolinaapuri. Nyt on tarhan ovi neljällä kiinnityksellä kiinni, sieltäpä ei enää niin vaan lähdetä ;-) Onneksi kummallekkaan ei sattunut mitään ja ovatpahan nyt yhtä elämystä rikkaampia.

Agilityn saralle kuuluu hyvää: meillä on Ketkun kanssa ryhmäpaikka! Eräästä TAMSK:in ryhmästä vapautui tilaa ja käytiin Koon kanssa viime viikolla reeneissä tutustumassa. Silloin reenailut menivät meidän osalta ihan surkeasti, ei saatu juuri mitään tehtyä kun K vaan keskittyi kaikkeen muuhun. Mutta eiliset reenit menivät paljon paremmin, Ketku palkkautui hyvin leluilla eikä karannut minnekään! Joka keskiviikko syyskuun loppuun saakkaa siis reenaillaan agilitya, kivalta kuulostaa :-)

Ensi kuussa päästään toivottavasti viimenkin mätsäröimään ja silloin on myös Maailman Voittaja. Mutta hyvää loppukesää, nautitaan tästä lämmöstä niin kauan kuin sitä riittää :-) Palaillaan taas!



Ps. Kirjoitatko koirablogia? Kannattaa liittyä tänne!

1 kommentti :

  1. Hyvä että karkulaiset saatiin takas kotia ehjänä :) Tosi hienoja kuvia!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi ! :)