10.1.2014

Still alive, nigga

Blogi on ollut omalla pikkutauollaan. Ehkä pimeys ja loman loppuminen vei inspiksen blogin päivityksestä ja kuvailusta. Joulukuu oli tosin aikamoista tulitusta, 33 postausta! Älytön määrä. Lupasin panostaa teksteihin ja kuviin, tästä lähtien ei se määrä vaan laatu!

Myönnetään sekin, että olen haukuista useimmiten joka toinen viikko erossa. Kyllä, meitsillä on kaksi kotia, koirat asuvat iskällä ja Mötkö äitellä. Etäisyys on tosin niin pieni että voin käytännössä koska vain mennä kumpaan tahansa osoitteeseen. Koirailumenot eivät riipu omasta paikasta, tämän viikon mätsärikin sattui "väärälle" viikolle mutta siellä oltiin Veen kanssa! :-) Kun Ketku haettiin, olin melkein koko ajan siellä missä sekin, mutta pikku hiljaa palaan tähän "joka toinen viikko tuolla ja toinen täällä"-tyyliin. 

Parit pentupiirit ovat jäänyt välistä, Ketkuli on kuitenkin päässyt leikkimään toisten haukkujen kanssa vaikken niistä jokaisesta täällä julkaisekaan kuvia ja tekstiä. Ihan tervepäinen tuosta haukkulista on kasvamassa, itsepäisyyttä ja rohkeutta löytyy mutta tottelee kyllä kunhan ei ole liikaa häiriötä :-) Ei tuosta kyllä uskoisi, että on huostaanotettu peniikkana. Venailen niin kovasti sitä aikaa että päästään harrastamaan ja joskus ehkäpä kisaileenkin! Kasva Ketkuli!

Eilen Ketku kävi eläinlääkärissä rabiesrokotuksella. Seuraava rokotuskerta taitaakin olla vasta vuoden päästä. Koon silmät ovat viime aikoina rähmineet ja eläinlääkäri totesi sille sidekalvon tulehduken. Haukulle haettiin apteekista salvaa, jota pitää laittaa silmään pari kertaa päivässä. Ketkuli on saanut pienellä aikaa paljon lisää massaa, painoa on jo 15,1 kg! :-) 



Kävästiin Vinskin kanssa 6. pv mätsärissä samaisessa hallissa missä käytiin viime kuussa molempien haukkujen kanssa. Kun päästiin paikalla, jonoa oli varmaan 15-20 metriä ulos asti! Onneksi oli vain yksi koira mukana, sisällä oli hirveän ahdasta ja täyttä. Isoja oli ilmoitettu 56 koiraa ja oltiin numerolla 34. Mikäs siinä odotellessa, ympärillä juoksuisia narttuja ja Veellä kuuma. Vinski esiintyi tosi hyvin olosuhteista huolimatta ja sai punaisen nauhan :-)

Mutta sitten olikin melkein tunti odottelua punaisten kehään. Käytin Veetä vähän väliä ulkona tuulettumassa, mutta suurin ongelma oli ne juoksuiset nartut ahtaassa hallissa! V oli ihan hullu, se koitti raiskata kaikki ja oli sitten rage joillekin uroksille, kyllä hävetti ja lievästi sanottuna ärsytti. Veehen ei saanut kontaktia, ei edes kädessä olevat mustanmakkaran siivut kiinostaneet! Vaikka ohi olisi juossut eläintarha, Veetä kiinosti vain naiset. En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka raahaavat juoksuisia narttuja mätsäreihin ja yleensäkään mihinkään tuollaiseen tapahtumaan! Helvetti. Tuloksena siis pun-.



Mötkis takkuturkille kuuluu samaa mitä aina ennenkin, välillä turkkiin tulee niin pahoja takkuja/huopaantumia, että niitä on ollut pakko leikata pois. Joskus ajattelin, että voisin viedä tuon johonkin näyttelyyn mutta eipä tuollaista leikeltyä versiota kehtaa viedä mihinkään :-D Mötkö on saanut nyt vain vipellellä huoneeni lattialla, mennä joskus agilityratoja, syödä jyrsijän popcornia(kyllä luit oikein, popcornia!), kiipeillä nojatuolissa ja chillailla jonkun sylissä.

2 kommenttia :

Kiitos viestistäsi ! :)